Tapio tuli taloon!
Keskellä harmainta marraskuuta nSight-tiimissä tunnelma on kaikkea muuta kuin ankea! Saimme nimittäin tiimiin uuden timanttisen vahvistuksen, Tapio Heikinheimon. Tapio aloitti nSightilla aivan uudessa kaupallisen johtajan roolissa ja tuo mukanaan roppakaupalla kokemusta ja osaamista niin liiketoiminnan kehittämisestä kuin tutkimuksen hyödyntämisestä siinä.

1. Mikä on roolisi nSightilla – ja mitä kaikkea “kaupallinen johtaja” oikeastaan tekee?
Tärkein tehtäväni on vauhdittaa nSightin liiketoiminnan kehitystä ja kasvua. Käytännössä tämä tarkoittaa tiivistä asiakastyötä, jotta tunnistetaan todelliset liiketoiminnan tarpeet ja löydetään niihin parhaiten sopivat ratkaisut yhdessä meidän tutkimuseksperttien kanssa. Lisäksi markkinointiin liittyvät teemat ovat keskeinen osa toimenkuvaani.
2. Millaisista projekteista innostut eniten?
Parasta on, kun pystyy kääntämään aluksi monimutkaiselta tuntuvan asetelman yksinkertaiseksi ja toimintaan johtavaksi kokonaisuudeksi. Erityisen palkitsevaa se on tilanteissa, joissa tutkimukset eivät ole asiakkaalle arkipäivää. Kun tutkimukselta toivotaan selkeyttä ja tarttumapintaa päätöksentekoon, olen elementissäni!
3. Miten kuvailet yhteistyötä kanssasi – mitä asiakkaat ja kollegat voivat odottaa?
Tätähän pitäisi kysyä asiakkailta ja kollegoilta! 😊 Saamani palautteen perusteella työskentely kanssani on asiaan keskittyvää, mutta ei turhan ryppyotsaista: tehdään tosissaan ja tavoitteellisesti, muttei totisina. Olen perusluonteeltani rauhallinen, enkä hätkähdä kovin pienestä – tästä on usein hyötyä etenkin kiireen keskellä.
4. Mikä on yhden lauseen työfilosofiasi?
“Perspective is everything. Get more than one.”
Kahden lauseen taustoitus: bongasin tämän aikoinaan kanadalaisen The Globe and Mail -sanomalehden mainoskampanjasta. Hieno kiteytys älyllisen uteliaisuuden ja kriittisen ajattelun tärkeydestä!
5. Miten tekoäly näkyy työssäsi nyt ja tulevaisuudessa?
Tekoäly tekee ajattelusta entistä tärkeämpää. Eri mallit ja työkalut ovat aina vain niin hyviä kuin käyttäjänsä. Tulevaisuuden huippuosaajan työkalupakki näyttää hyvin erilaiselta kuin vielä muutama vuosi sitten.
Samaan aikaan tekoäly vapauttaa aikaa sille, missä ihminen on edelleen ylivertainen: oivaltamiselle, keskustelulle ja tulkinnalle. Meidän tehtävämme nSightilla on varmistaa, että tekemämme työ – tekoälyllä buustattuna toki – on aidosti terävämpää ja merkityksellisempää kuin parhaimmankaan tekoälyn tuotos sellaisenaan.
6. Mitä sinusta ei arvaisi CV:n perusteella?
Minulla on yllättävänkin terävä meme-game. Huumori toimii loistavana tasapainottajana ja on oiva tapa keventää tunnelmaa arjen eri käänteissä. Parhaisiin tuloksiin päästään tosissaan, muttei totisina, eikö vain?
Tervetuloa taloon, Tapio!
Anna Sirkiä